Do you think Viking music is the exclusive domain of bands like Ensiferum, Amon Amarth, Borknagar, and the like?
You are gravely mistaken, and, specifically, it would be necessary to at least reevaluate the value of these aforementioned, albeit excellent bands. Yes, because their primacy is now challenged by these five Finnish artists, whose moniker "Moonsorrow" was more apt than ever.
Their music is a fascinating and never banal blend of Black Metal from the most feral and minimal school, taking inspiration, among others, for example, from early Emperor and Burzum, and mixing it with skillful malice and epicness with a truly breathtaking Norse folklore. If you then add that Moonsorrow, evidently aware of the now almost cliché lesson that to compose great music you don't just need to press the accelerator pedal or perhaps inject Power between heavy parts, but above all, you need "emotion", then it's game over, and in your hands, if you have the fortune and the good will to acquire it, when you listen to this "Verisäkeet" (which means "verses of blood"), you will be enthralled, as long as you are enchanted by the Nordic landscapes, the frozen and desolately deserted lands, the ghosts that move at the edge of the forests in the boreal night, etc. etc.
However, perhaps even for those not so accustomed to these things, this album might seem an excellent example of intelligence, attachment to one's land and culture, and inventiveness of solutions that are never boring and never tiring, even though the album's length, about seventy minutes for just five tracks, might raise suspicion. But, in this case, nothing could be more wrong or misleading: all five pieces are structured in a majestic and intricate way, with frequent "bayonet" attacks but never chaotic, while dipping their "dark sense" in Black Metal, albeit diluting and transforming it into long and epic sagas, where getting lost in those aforementioned landscapes and atmospheres is a must, and the beauty is that, furthermore, having the music a huge stature and impressive and valid weight, it's not even too difficult to focus on it or listen to it who knows how many times: the notes will capture you immediately, without you being able to resist, leaving you only to be suffocated by the high tragic tension that is the leitmotif of the album and then hanging on to the wings of the great ancestral journey offered by Moonsorrow.
Crow cawing, wind whistling, acoustic guitars played with an intense and poignant frequency that align with dark sighs in the blinding mist of endless winters, the crackling fire, with its flames licking the cold air making it their slave; at times, the hysterical and acid scream of Ville Sorvali which only emphasizes the fear, the sadness, the catastrophe of people accustomed to fighting valiantly who saw their culture and their "Ancient Customs" defrauded by foreign peoples, in times not even remembered in writing anymore, that only a caste of elect, people animated by a "high" and deep sense of their roots intend to perpetuate.
I do not say that Moonsorrow are among these, but certainly the intensity, the vibrant and tragic passion, the apocalyptic epicness they pour into these five tracks, could certainly suggest that "all is not lost, that the fight is not yet over."
What else can I tell you to convince you to buy, to obtain this album in any way possible?
It would be pointless to talk to you about each song, only because I wouldn't want to take away the enormous and disconcerting surprise you might discover by listening to it, so I rely on the trust and good will of those who want to try it, and I am sure, convinced indeed, you will not be disappointed. Moonsorrow, a promise. For good reason, I believe that very soon they will be heard of more than they already are plentifully.
Tracklist Lyrics and Videos
01 Karhunkynsi (14:00)
En enää yksin hallitse koskia ja metsää
Puitani koura kyltymätön repii juuriltaan
Kuka valtakuntani rajoja käydä uskaltaa
Näin rikkoa iäisyyksien rauhaa?
Korvessa monta asuu voimaa
Vielä karhu kynsin teitäkin paikastanne muistuttaa
Kaikki syntyy raivosta, siitä tuskasta
Jota tuli maahan valaa kädestä jumalan
Tuhansien hautojen hohkaessa hiljaisuutta
Alkaa marssimme tuhansiin lisää
Kituessaan hiljaisinkin kiroaa
Heikoinkaan ei tallottuna makaa vihan kasvaessa
Eikö valo riitä niin kauas että näkisit
Pedot joiden jo kuulet liikkuvan?
Heräät sotahuutoon, vilkuillen tyhjyyteen
Oma pelkosi riistää toivon elämästä
Kaikki raivosta syntyy tuskasta
Poltettuun maahan poltettuun jumalaan kaikki palaa
Tulen valtakunnasta veren valtaan
Veren vallasta kuolemaan
Hylätty karjasi teuraaksi joutaa
Yö helppo on taposta puhdistaa
Ei kukaan tuolle puolen näe
Ei teillä ole aikaa
Yksin jää roihuamaan
Saastaisten ruumisten rovio
Maa hetken palaa mustana
Mustaan vereen saa nukahtaa
02 Haaska (14:42)
Raunioita tuhotun kaupungin vierestä katsellen
Vai yläpuolella auringon eksyneenä taivasta halkoen?
Koska kuoli tuo kurja olento, tiedä en
Kynnet selässään hetken levähtää
Kasvot hiekassa hetki katoaa
Liian kauas katseensa hamuaa
Kun eivät kotkatkaan pilvissä lennä
On rauta voimaton aikaa vastaan
Kaikki aseensa joutuvat laskemaan
Ja kaiken turhuuden unohtaen
Suohon päätyy vielä tämäkin
Vain tuhkaa poltetun kaupungin unet valloittajien
Yläpuolella auringon tyhjyys olkoon maa täältä karkoitettujen
Kynnet selässään hetken levähtää
Kasvot hiekassa hetki katoaa
Hitain askelin liian kaukaa
Moni itselleen aarteita saalistaa
On rauta voimaton aikaa vastaan
Kaikki lihassaan joutuvat kitumaan
Turha on väsyneen odottaa
Kuka valmis on matkastaan luopumaan
Tällä tiellä ei kukaan kulje meitä vastaan
Lopulta aika palkitsee
Minkä ajassa ihminen kärsii
Kuolema kalventaa kaikkien kasvot
Jättää ruumiit kynsiin korppien
Miekasta nielet veren jonka lasket
Suohon päädyt vielä sinäkin
Puiden oksilla, vuorten rinteillä
Istuvat vaiti nuo hahmot
Vain odottaen että polvillesi putoat
Ja kasvosi hiekkaan painat
Et enää liiku, silloin tiedät...
03 Pimeä (14:08)
Astu saliin kadotuksen
Tänne varjotkaan eivät sinua kutsu
Kuuletko, tunnetko mitään?
Joku hengittää kiivaasti hamuten ilmaa
Kuiskaukset kaikuvat loputtomasti
Tiedät ettei täällä ole ketään
Niin kauhu hiipii vaikka mihin piilottaisit
Vai henkesikö jättäisit?
Tässä maailmassa ei ole mitään
Ei tyhjyydessä elämää jäljellä
Ne joita pelkäät eivät pelkää ketään
Olet yksin etkä tiedä missä
Hiljaiset askeleet kaikuvat syvissä vesissä
Kuolevan auringon alla kaikki on kaunista
Alla puiden kuolleiden oksien
Istut kuunnellen kuolleita lintuja
Yö ei anna uskoa mihinkään
Ruumiisi tärisee kylmästä
Etkä löydä tietäsi takaisin
Kun silmäsi vihdoin tottuvat pimeään
Hiljaiset askeleet kaikuvat syvissä vesissä
Tunteja laskien kulkee hämärä varjoina
Pisarat pirstovat polkua maailman reunalta
Kuolevan auringon alla kaikki on kaunista
Tässä maailmassa ei ole mitään
Ei tyhjyydessä elämää jäljellä
Ne joita pelkäät eivät pelkää ketään
Olet yksin etkä tiedä missä
Ja silmäsi ovat tottuneet pimeään
Taas yksi eksynyt sammaleeseen painaa kätensä
Pisarat pirstovat polkua pimeän reunalta
Huomenna auringon alla kaikki on kuollutta
04 Jotunheim (19:28)
nuo valkoiset kentät tätä maata hallitsevat
jään välkehtiessä hiljaa itkevät
kaiken kuolevaisen ajat muistavat
halki pohjoisen kirkas taivas siintää
metsän huuruun saattaa kylmällä sateellaan
tähdet taakseen kätkee, meren tuleen sytyttää
ukkosellaan vuoriakin vavisuttaa
päivät seisauttaen öisin raivoten
kauan ovat pilvet kulkeneet
rauhatta vetten päällä velloneet
jos taivaankannen liekki nyt roudan sulattaa
meitä vain riepottaa virta mukanaan
nuo valkoiset kentät yötä häikäisevät
hiljaiset jättiläiset jäästä ja kivestä
maan kylmän kauniin saa tuuli hajottaa
ja ikuinen virta lumena sataa
lakeudet ainiaan vailla asujaa
tahtoonsa jääkylmä tuuli maan kauniin taivuttaa
kaukana viima pilviä ajaa
kallioihin suruisat säkeensä kirjoittaa
taivas eksyttää väsyneen vaeltajan
jonka valkoinen tyhjyys lopulta maahan kaataa
niin kiroavat jättiläiset jäästä ja kivestä
ei tästä kukaan käy
vaikka puut tuhkaksi palaisivat
vaikka ranta karkaisi veden taa
ei tätä maata voi ihminen omistaa
05 Kaiku (08:19)
kulkija rauhaa etsien
kynsistä petojen haavoja sain
katveeseen, suojaan metsien
kiirii laulu isien kaikuna ain
laulu isien kaikuna ain
taistelun huuru verinen
ovilla kolkuttaa seuraten vain
rannoille, yli vesien
kiirii laulu isien kaikuna ain
laulu isien kaikuna ain
lyhyt on taival maallinen
ei tuntea tarvitse pelkoa lain
merten taa, loppuun aikojen
kiirii laulu isien kaikuna ain
laulu isien kaikuna ain
Loading comments slowly